Leiriläiset

Leirille ovat tervetulleita kaikki alakouluikäiset, eli 7-13 vuotiaat!

Vastuuhenkilöt

Leirin johtajana toimii Juhani Haarala ja MIX-emäntänä Nina Rosenqvist. Mukana vastuuta kantamassa on myös suuri ohjaajien ja isosten tiimi. Löydät leiriltä varmasti hauskoja tyyppejä!

Leirimaksu

Leirin hinta on 20 euroa/leiriläinen. Jokaisesta sisaruksesta leirillä saa 2 euron alennuksen; ensimmäinen lapsi maksaa 20 €, toinen 18 €, kolmas 16 € ja niin edelleen.

Kaikki leiriläiset on vakuutettu onnettomuuksien varalta.

Pakkaa mukaan

Leiriolosuhteet

Leirillä ollaan maasto-olosuhteissa, kuten esimerkiksi partiolaisten leireillä.

Leirirakennuksessa pidetään pienten opetustuokiot sekä illan rukoushetket. Majan yhteydessä on myös pesutilat ja sauna sekä sisävessa, mutta yöpyminen suoritetaan kokonaan teltoissa maasto-olosuhteissa.

Toiminta

Leirillä on leikkejä, pelejä, uintia, musiikkia ja opetusta Raamatusta. Tietenkin myös hyvää ruokaa! Joka päivä on runsaasti vapaa-aikaa pelejä ja muuta puuhaa varten. Luvassa on hykerryttäviä näytelmiä, jännittävä seikkailu, ja yllätyksiä!

Puhelimet

Puhelinten käyttö ei ole sallittua oman teltan ulkopuolella. Puhelimia ei voi myöskään leirin aikana ladata, joten säästäkää akkua tärkeisiin asioihin. Akun loputtua puhelinta voi tärkeissä tapauksissa lainata ohjaajilta.

Leiripaikka

Leiripaikkana toimii Klapurin maja Jurvassa Säläisjärven rannalla. Sen osoite on Kauhajoentie 277.